Eyenlipin naamioita kaikissa Suomen Prismoissa!

2/19/2020

Jihaa vihdoin pääsen kertomaan, minkä ison yhteistyösopimuksen tein 2019 vuoden viimeisinä päivinä. No sopparin S-ryhmän kanssa Eyenlipin naamioista! Mulle on alusta asti ollut tärkeää, että korealaista kosmetiikkaa on saatavilla päivittäistavarakaupoista asti, jotta korealainen kosmetiikka ei jää vain pienen piirin trendiksi, joka vuosien saatossa häviää. Kun korealaista kosmetiikkaa on saatavilla jopa päivittäistavarakaupoista, se ei tunnu ihmisistä enää niin ihmeelliseltä trendiltä ja ne tuntuvat luonnolliselta osalta omaa ihonhoitoa. Jos tuotteita joutuisi aina tilaamana eBaysta asti, ei läheskään niin moni suomalainen korealaista kosmetiikkaa käyttäisi.

Lanseerasin Eyenlipin alle vuosi sitten Euroopassa, joten tämä on siitäkin syystä iso juttu. Kyseessä ei ole mikään 10 vuotta vanha brändi, jonka näkyvyyttä ja kysyntää on vuosien aikoina kehitetty. Toin Suomeen ja Eurooppaan täysin uuden brändin ja kieltämättä vähän jännitti, miten ihmiset tähän suhtautuu. Osa voi olla uusia tuotteita kohtaan epäileväisiä, osa taas testaa mielenkiinnolla uusia tuotteitta. Onneksi Eyenlipin tuotteita on lähdetty mielenkiinnolla testaamaan ja erityisesti Eyenlipin naamiot ovat supersuosittuja. En oikeesti liioittele tätä, jos olette meidän asiakkaita niin harmillisesti tiedätte, että naamiot ovat silloin tällöin päässeet loppumaan. Välillä tuntuu, että ne viedään käsistä :D 

Tästä päivästä alkaen (kaikki Prismat eivät välttämättä ole vielä ehtinyt hyllyttää naamioita, joten tsekkaa saatavuus Foodiesta) Eyenlipin 3 naamiota on siis saatavilla kaikista Suomen Prismoista!

Eyenlipin naamioista valikoimaan tulee (ainakin aluksi ;) ) hyaluronihappo, kollageeni sekä aloe vera. Kaikki näistä naamioista on todella kosteuttavia sekä aloe myös rauhoittaa ja virkistää ihoa. Kaikki näistä naamioista sopii oikeastaan jokaiselle ihotyypille, myös herkkäihoisille Eyenlipin naamiot ovat sopineet. Naamiot sisältävät kuitenkin jonkun verran hajusteita, joten hajusteherkkien kannattaa aluksi testata varoivaisesti. Nämä eivät kuitenkaan tuoksu mitenkään keinotekoiselta eikä näissä ole mitään ällöttävää mansikan tuoksua (inhoan sellaisia överituoksuvia naamioita) vaan hyvinkin mieto tuoksu. 

Olen saanut myös muutaman palautteen, että hyaluronihapponaamio on kirvellyt joillakin asiakkailla ja useat ovat todenneet sen johtuvan siitä, että iho on todella kuiva ja naamio siksi kirvelee iholla. Itse en ole tätä kuitenkaan kokenut, joten en sen tarkemmin osaa kertoa, johtuuko kirvely kuivasta ihosta vai yliherkkyydestä jollekin ainesosalle. 



Kangasnaamioista olen puhunut paljon eikä kenellekään varmasti ole epäselvää, että ne eivät ole "turhaa" hössötystä taikka pelkästään hemmottelua vaan erityisesti kuivalle iholle ne toimivat oikeasti tehokkaana hoitona. Kangasnaamiot sisältävät seerumia, joka hoitaa ja kosteuttaa ihoa. Kankaan avulla seerumi pystyy imeytymään iholle paremmin eikä haihdu kasvoilta verrattuna siihen, että laittaisit ison klöntin seerumia kasvoille. Kangasnaamioita suosittelen aina käyttämään muutaman kerran viikossa mutta varsinaista haittaa ei ole vaikka käyttäisit naamioita useammin. Osa korealaisista käyttää naamioita jopa joka päivä. Naamiot sisältävät kuitenkin seerumia eikä mikään kuorivia happoja, joten varsinaisesti niitä käyttämällä et voi "kuluttaa" ihoasi taikka ärsyttää sitä. Jos siis ihosi tuntuu erityisen kuivalta, voit huolettaa käyttää naamioita enemmän. Itse suosittelen kuitenkin aina käyttämään muutaman kerran viikossa koska harvan iho vaatii niin paljon hoitoa, että naamioita täytyisi joka päivä käyttää. 

Nappaappa ens kauppareissulla siis Eyenlipin naamio mukaan ja pääset testailemaan näitä supersuosittuja naamioita, jos et ole jo testannut! ;)

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kommentistasi :)