Black Friday

Black Friday taas lähenee ja suurin osa verkkokaupoista on jo aloittanut kamppikset tai aloittaa hyvin pian. Mekin Beautykossa lähdettiin / lähdetään Black Fridayhin mukaan mutta näin yrittäjän näkökulmasta Black Friday on hyvin ristiriitainen. 

Black Friday on kai alunperin lähtöisin Jenkeistä ja luin jostain jutun, että nimi viittaa siihen kun toiminta kääntyy hiljaisen alkuvuoden jälkeen "mustalle" eli voitolliselle. Jenkeissä kirjanpidossa käytetään väritystä punainen ja musta, musta viittaa voitolliseen. Jenkeissä homma on mennyt myös ihan överiksi ja tarjoukset ovat todella kovia, moni on varmasti nähnyt myös niitä videoita, missä ihmiset tönivät toisiaan ja juoksevat kilpaa tuotteiden luokse. Samanlaista meininkiä tuskin Suomessa nähdään mutta minusta silti tuntuu, että vuosi vuodelta Black Friday kasvaa ja aleprosentit kasvaa. Ihmiset jo osaavat odottaa isoja alennuksia ja joku pieni -15% alennus ei tunnu missään muiden Black Friday alennuksien joukosta.

Mää en itse henkilökohtaisesti ole kai koskaan ostanut Black Fridaysta mitään, jotenkin se jatkuva alehössötys ja jatkuva mainoksien määrä ahdistaa enkä saa tehtyä mitään ostoksia. Toki jos oikeasti tarvitsisin vaikka uuden koneen, metsästäisin sen edullisemmin Black Fridaysta. 



Itse mietin pitkään, että lähdetäänkö me Beautykossa  mukaan Black Fridayhin ollenkaan. Toisaalta haluaisin boikotoida koko hommaa, sillä se on oikeasti pienyrittäjille todella huono juttu monessakin mielessä. Toisaalta taas jos meillä ei olisi aleja, ihmiset menisivät muihin verkkokauppoihin ja mennettäisimme myyntiä. Ja toisaalta se "verkkokauppa suljettu tänään" on vähän nähty juttu, jolla koitetaan omaa mainetta boostata. 

Joku voi nyt miettiä, että miksi Black Friday on suoraan sanottuna perseestä pienille yrityksille (ja varmaan myös isommille mutta isommilla jäätävä volyymi korvaa pienemmän katteen) koska kyllähän sillä voi hyvän myynnin tehdä. Voi toki, jos pärjää alennuksissa isoille firmoille. 

1. Ihmiset ei osta mitään ennen Black Fridayta koska ne odottavat tarjouksia. Järkevää kuluttajan kannalta mutta yrityksellä myynti tulee piikissä, joka vaikeuttaa mm. tavaramäärän ennakointia. 

2. Ihmiset odottavat isoja alennuksia ja monen pienyrittäjän kate voi olla oikeasti todella pieni. Välillä oikein vituttaa katsella jotain FB keskusteluja siitä, kuinka kaikilla yrittäjillä kate on ainakin 100% ja aina voi tinkiä alennuksia. Meillä kate vaihtelee tuotekohtaisesti ja osassa tuotteissa jo -30% alennus olisi meille tappiollista. Jos yrittäjä antaa alennusta tuotteesta -15% se voi olla hänen katteesta jopa puolet alennusta. -15% alennus ei vaan tunnu miltään isojen firmojen -80% aleprosenttien vieressä, jolloin kuluttajat automaattisesti ajattelee, että ompa paska alennus. 

3. Erityisesti kosmetiikka-alalla on mahdotonta kilpailla sillä myyntivaltilla, että "meillä on aina normaalit hinnat eikä koskaan alennuksia". Kosmetiikkaa myyviä verkkokauppoja on todella paljon ja kosmetiikkaa on totuttu ostamaan alennuksesta, joten kuluttajat menevät vain seuraavaan kauppaan, josta varmasti saa alennuksella. Eri asia olisi myydä käsintehtyjä suomalaisia tuotteita, jolloin voisi brändätä tuotteet niin, että suomalaisesta käsityöstä maksetaan aina täysi hinta. 

Suurin syy, miksi Black Fridayhin lähdettiin on tottakai myynnilliset seikat (menetetään myyntiä, jos ei lähdetä) mutta myös se, että kuluttajat herkemmin testaavat uusia tuotteita ,jos ne saa edullisemmin. Ajattelen tämän siis niin, että vaikka nyt Black Fridayn ajan otetaan kunnolla turpaan katteessa, tuotteet ovat hyviä ja kuluttajat palaavat niitä myöhemmin ostamaan (varsinkin kun brändejä ei saa kuin meiltä / meidän yhteistyökumppaneilta). 

Meillä on siis loppuviikon ajan jopa -40% alennukset mutta kannattaa seurata meidän somekavia (IG @beautyko.fi) missä infoan tarkemmin. 

Raportoin ensi viikolla, miten Black Fridayssa kävi :D

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kommentistasi :)